Skip to content
Meistä Brändit Vastuullisuus Ura

Vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme

Me Pihla Groupilla olemme sitoutuneet kestävään kehitykseen ja vastuulliseen liiketoimintaan. Haluamme toiminnallamme rakentaa parempaa yhteiskuntaa ja kestävää huomista.

Rakennettu ympäristö tuottaa yli kolmasosan koko Suomen päästöistä, jolloin myös rakentamisen päästöjen vähentäminen on tärkeässä roolissa ympäristön kuormittumisen keventämisessä. Tämän vuoksi on merkittävää, että valmistamamme ikkuna- ja ovituotteet tuotanto- ja toimitusketjuineen tukevat kestävää rakentamista. Valitsemalla yhteistyön ammattilaistemme kanssa, voit olla varma siitä, että teemme päätöksiä yhdessä linjassa kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Olemme jo tunnistaneet suurimmat päästölähteemme, joiden kautta osaamme vaikuttaa oman toimintamme hiilijalanjäljen suuruuteen.

Kohti alhaisia hiilidioksidipäästöjä

Olemme sitoutuneet puolittamaan vuoden 2019 oman toimintamme hiilidioksidipäästöt vuoteen 2030 mennessä ja tavoittelemme mahdollisimman alhaisia hiilidioksidipäästöjä 2050 mennessä.

Emoyhtiömme vuoden 2019 CO² (kg/valmistettu yksikkö) -vertailuluku on 1,87. Emoyhtiön osalta tavoitteemme on jo puolitettu CO² -luvun ollessa

  • vuonna 2021: 0,78
  • vuonna 2022: 0,68.
    *Scope 1 & 2

Kestävän kehityksen mittarit

0,68

CO²-luku

13

Työtapaturmat

(2023)

80

GPTW

(*2023 Great Place to Work Trust Index)

100%

Sertifioidun puun osuus tuotannossa käytetystä puusta

Luvut päivitetty 24.1.2024.

Pihla Group ja kestävä kehitys

Osana Inwido-konsernia olemme sitoutuneet YK:n 17 kestävän kehityksen tavoitteisiin. Näihin tavoitteisiin pohjautuu kestävän kehityksen toimintamalli, jossa keskitymme ympäristövaikutusten pienentämiseen, hyvän työpaikan luomiseen ja vastuulliseen liiketoimintaan.

Pienennämme ympäristövaikutuksia

Olemme
hyvä työpaikka

Liiketoimintamme
on vastuullista

Kestävän kehityksen tavoitteet

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ovat kokoelma maailmanlaajuisia tavoitteita, jotka on suunniteltu paremman ja kestävämmän tulevaisuuden saavuttamiseksi kaikille. Me Pihla Groupilla olemme päättäneet keskittyä seitsemään tiettyyn tavoitteeseen, joiden kautta sitoudumme muuttamaan liiketoimintatapojamme kestävämmän huomisen puolesta.

7 tavoitetta, joihin olemme sitoutuneet:
Tavoite 3: Terveyttä ja hyvinvointia
Tavoite 5: Sukupuolten tasa-arvo
Tavoite 7: Edullista ja puhdasta energiaa
Tavoite 8: Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua
Tavoite 11: Kestävät kaupungit ja yhteisöt
Tavoite 12: Vastuullista kuluttamista
Tavoite 13: Ilmastotekoja

Pienennämme ympäristövaikutuksia

Pihla Groupin tuotteet tehdään luonnon raaka-aineita hyödyntäen – siksi haluamme teoillamme kunnioittaa ympäristöä.

Miten?

  • Valmistamme ensiluokkaisen energiatehokkaita tuotteita, joilla on pitkä elinkaari
  • Pienennämme omien toimintojemme ilmasto- ja ympäristövaikutuksia, sekä ohjaamme valinnoillamme yhteistyökumppaneitamme toimimaan samoin
  • Käytämme vastuullisesti kasvatettua FSC / PEFC -sertifioitua puuta
  • Kierrätämme ja valitsemme kestävällä tavalla tuotettuja materiaaleja, kuten kierrätettyä vähähiilistä alumiinia ja puuta samalla, kun vähennämme materiaalihukkaa

Olemme hyvä työpaikka

Pihla Group voi hyvin, kun työntekijämme voivat hyvin. Asiantunteva ja sitoutunut henkilöstö on toimintamme keskiössä. Työntekijämme mahdollistavat toimintamme jatkuvan kehittämisen sekä asiakkaidemme tarpeisiin vastaamisen parhaalla mahdollisella tavalla.

Miten?

  • Arvostamme työntekijöitämme – siksi kehitämme ja osallistamme heitä aktiivisesti
  • Investoimme työterveyteen ja -turvallisuuteen
  • Pyrimme tarjoamaan kaikille tasapuoliset mahdollisuudet
  • Toimimme aktiivisesti parantaaksemme työntekijöidemme työtyytyväisyyttä

Liiketoimintamme on vastuullista

Yhteistyössä ympäröivän yhteiskunnan kanssa luomme uusia, parempia mahdollisuuksia.

Miten?

  • Emme hyväksy korruptiota tai epäeettisiä liiketoimintatapoja
  • Vaadimme vastuullista toimintaa toimittajiltamme ja yhteistyökumppaneiltamme
  • Noudatamme ja henkilöstömme noudattaa eettisiä ohjeita (alkuperäiset eettiset ohjeet Inwido.com)
  • Tuemme paikallisia yhteisöjä

Kestävän kehityksen mukainen toiminta eri liiketoimintayksiköissämme

Organisaatiomme Pihla Groupissa on jaettu kolmeen liiketoimintayksikköön: kuluttajamyyntiin, taloyhtiömyyntiin sekä teolliseen myyntiin. Liiketoimintayksiköillämme on erityisiä kestävän kehityksen toimien painopistealueita, joihin keskitytään tarkemmin kunkin liiketoimintayksikön päivittäisessä toiminnassa.