Pihla Group jatkaa Gubbekummina
Pihla Group on toiminut nyt kaksi vuotta Gubbekummina kahdelle vanhukselle. Ilolla ilmoitamme jatkavamme mukana Gubben Sydänystävä -toiminnassa myös kolmannen vuoden.
Kaksi vuotta sitten Pihla Group Oy lähti mukaan Gubben Sydänystävä -toimintaan. Saimme silloin kaksi kummivanhusta, Aunen ja Eevan. Heidän Gubbensa, Ellan ja Vilman välityksellä olemme saaneet lukea kuukausittain ihastuttavia kuulumisia kummivanhuksiltamme. Matkan varrella saimme uuden kummivanhuksen ja tänä päivänä saamme seurata kummivanhuksiemme Aunen sekä Kaarinan ja heidän Gubbejensa kuulumisia.
Pihla Groupissa yhteiskuntavastuun kantaminen on yksi tärkeistä teemoista. Haluamme jatkaa tänäkin vuonna arvokkaan työn tukemista vanhusten yksinäisyyttä vastaan ja lisäksi mahdollistamme nuorille merkityksellistä työtä.
Suomessa on valtava määrä omaa Gubbea kaipaavia ihmisiä, ja mahdollisimman monelle heistä pitäisi tarjota tilaisuus saada oma Gubbe. Ilolla ilmoitamme, että kuluneiden kummivuosien jälkeen olemme päättäneet jatkaa tärkeää yhteistyötämme Gubben kanssa. Mahdollistamme siis kummivanhuksemme Aunen ja Kaarinan viikottaiset kohtaamiset Gubbe -nuorten kanssa myös vuonna 2023.
Läsnäolo saa ihmeitä aikaan
Kummivanhustemme arki on muuttunut paljon kuluneiden kuukausien ja vuosien aikana. He ovat saaneet säännöllisen ja turvallisen ystävän, joka on läsnä ja jolla on oikeasti aikaa vierailuun. Toisinaan ystävykset suunnittelevat tulevia tapaamisia etukäteen yhdessä, mutta suunnitelmat voivat muuttua, mikäli päivän vointi onkin erilainen. Yleensä tapaamiset sisältävät yhdessä ulkoilua, kahvittelua, vanhojen muistelua ja kirjojen lukemista. Joskus taas käydään hoitamassa pankki- ja kauppa-asioita. Aito läheisten läsnäolo on kultaakin kalliimpaa ja on hienoa, että voimme yrityksenä mahdoolistaa nämä arvokkaat hetket Aunelle ja Kaarinalle.