
Yhdistimme yrityksemme henkilöstön eri puolella Suomea viettämään Pihla Group – ja Hyvän Työn Päivää
Vietimme Pihla Group -päivää eri puolilla organisaatiotamme perjantaina 22. elokuuta. Pihla Group – päivä käsitti yrityksessämme tänä vuonna kokoontumista yhteen eri toimipisteissä yhteisen tekemisen, lounaan ja kahvien merkeissä. Tapahtumaa varten oli kuvattu videoita eri tehtaidemme tuotannoista, jonka katsoimme yhdessä tutustuen yrityksemme laajaan toimintaan.
Aika ajoin on tärkeää kokoontua yhteen laajasti koko henkilöstön kanssa ja viettää aikaa yhdessä, sillä yhdessä koetut hetket vahvistavat tiimihenkeä ja parantavat työilmapiiriä. Kun pääsemme tutustumaan toisiimme ja koko yrityksemme toimintaan entistä paremmin ja jakamaan kokemuksiamme, syntyy luottamusta ja yhteisymmärrystä, jotka ovat avainasemassa tehokkaan ja toimivan yhteistyön kannalta. Lisäksi yhdessä vietetty aika voi saada aikaan uusia ideoita ja innovaatioita, kun erilaiset näkökulmat ja osaamiset kohtaavat. Näin ollen, henkilöstön yhteiset kokoontumiset ovat merkittävä investointi yrityksen menestykseen ja työntekijöiden hyvinvointiin.
On siis erittäin tärkeää kokoontua yhteen ja oivalluttaa toisiamme siitä, mitä saamme yhteistyöllämme aikaan ja tuottaa hyvää mieltä henkilöstöllemme yhteisen tapahtuman merkeissä. Halusimme kuitenkin myös tuottaa hyvää niissä yhteisöissä, joissa vaikutamme, ja siksi järjestimme saman päivän yhteyteen myös Hyvän Työn Päivän.
Hyvän Työn Päivä
Meille Hyvän Työn Päivä tarkoittaa yhteiskunnallisesti ja paikallisesti merkittävää, vapaaehtoisvoimin tehtävää hyvää työtä. Perjantaina 22. elokuuta eri puolilla organisaatiotamme osallistuttiinkin erilaisiin hyväntekeväisyystempauksiin.
Uskomme vahvasti, että menestyvä yritys on vastuussa myös ympäröivästä yhteisöstään. Osallistumalla aktiivisesti ja tukemalla erilaisia paikallisia yhteisöjä voimme kantaa vastuuta yhteiskunnallisena ja paikallisena toimijana sekä tuottaa hyvää ympäröivään yhteisöön.
Hyvän Työn Päivän tekoja
Teimme yrityksessämme esimerkiksi seuraavanlaisia Hyvän Työn tekoja:
Lahjoitimme Pihlan ulko-oven Mallusjoen Nuorisonseuran talolle. Järjestimme kampanjan toukokuussa, jota kautta kerättyjen hyväntekeväisyysehdotusten perusteella valitsimme Mallusjoen Nuorisoseuran talon kohteeksi lahjoitettavalle ulko-ovelle. Järjestimme oven asennuksen Hyvän Työn Päivänä 22.8., jonka yhteydessä vietimme päivää pk-seudun toimihenkilöiden kanssa talkootöiden merkeissä maalaten mm. Nuorisseuran terassin kaiteita.
Ruovedellä, Pihlan kotitehdaspaikkakunnalla, vietettiin aikaa ja keksittiin yhteistä tekemistä paikallisessa seniorikodissa. Ohjelmassa oli mm. yhteislaulua, pelejä, ulkoilua, keskustelua, auttamista ja yhdessäoloa asukkaiden kanssa.
Kannuksessa, PihlaPROn kotipaikkakunnalla henkilöstöä oli mukana paikallisessa Tukena Auringonkukkakodissa, jossa maalattiin piharakennusta, korjattiin kasvihuoneen ikkunalistoituksia sekä kunnostettiin piha-alueita.
Haapajärvellä, Tiivin kotitehtaalla, tehtaan toimihenkilöillä oli mahdollisuus käyttää aamupäivän työajastaan neljä tuntia vapaaehtoistyöhön. Haapajärvellä valitsimme hyväntekeväisyyskohteeksi Väliojan entisen koulun läheisyydessä sijaitsevan ulkoilureitin rakennusten maalaus- ja kunnostustyöt.
Jyväskylässä, henkilöstömäärällisesti isolla toimistollamme, järjestimme hyväntekeväisyystempauksen paikallisessa palvelutalossa Piippurannan ryhmäkodissa. Järjestimme asukkaille ohjelmaa yhteisen ulkoilun, tietovisailun ja kirjojen lukemisen merkeissä. Asukkaat olivat onnellisia vierailustamme ja päivän aikana käytiin ikimuistoisia kohtaamisia ja keskusteluja.
Joensuussa, tytäryhtiömme Artic-Kaihtimien kotipaikkakunnalla, järjestettiin paikallisen vanhustenhoitoyksikön parvekkeiden aurinkosuojauksen kunnostusprojekti.
Tytäryhtiömme Sydänpuu Ikkunoiden kotiseudulla Joutsassa pestiin ja tiivistettiin sydänpuulaisten toimesta yli satavuotiaat ikkunat Joutsan nuorisoseurantalolla Honkalassa.
Päivä oli kaikin puolin merkityksellinen henkilöstöllemme. Vastuullisuus ja henkilöstön hyvinvointi on olennainen osa Pihla Groupin toimintaa ja yrityskulttuuria. Yrityksenä olemme sitoutuneet tukemaan yhteisöjä ja edistämään kestävää kehitystä monin eri tavoin. Vastuullisuustavoitteemme eivät ole pelkästään tapa antaa takaisin yhteiskunnalle, vaan myös strateginen osa Pihla Groupin arvoja ja missiota.
Hyvään vastataan hyvällä ❤️
Katso tunnelmia Hyvän Työn Päivästä







