Skip to content
Meistä Brändit Vastuullisuus Ura

Osta työtä Suomeen -päivä 2.12.2022

Suomalaisen Työn Liiton järjestämää Osta työtä Suomeen -päivää vietetään nyt 2.12.2022 kahdeksatta kertaa suomalaisen työn kunniaksi. Päivän tarkoituksena on muistuttaa suomalaisia kuluttajia suomalaisen työn tärkeydestä ja kotimaisten tuotteiden sekä palveluiden valitsemisen vaikutuksista. Me Pihla Groupilla otamme osaa kyseiseen päivään, sillä haluamme olla mukana levittämässä sanomaa suomalaisen työn ja kotimaisten tuotteiden sekä palveluiden tärkeydestä.

Suomalaisen työn liiton tekemän tutkimuksen mukaan yli 90% suomalaisista haluaa tukea suomalaista työtä ostamalla kotimaisia tuotteita ja palveluja. Vaikka luku on tutkimuksen mukaan koronan jäljiltä ennätyskorkealla, on silti moni kotimainen yritys ja suomalainen työ ahdingossa. Venäjän hyökättyä Ukrainaan, sota nosti esille kotimaisen oman tuotannon tärkeyden. Lisäksi epävarma taloustilanne on saanut monet kuluttajat ja yritykset kotimaassamme näkemään aiempaa tärkeämpänä suomalaisen työn aseman vahvistamisen. Kotimaista kysyntää tarvitaan tällä hetkellä siis enemmän kuin koskaan.

Osta työtä Suomeen -päivän tarkoituksena on herättää kuluttajat ja yritykset miettimään omia kulutusvalintojaan ja saada heidät pohtimaan ostoksiaan suomalaista työtä ajatellen, sillä kotimaisella kuluttamisella on suuri työllistämisvaikutus. Mikäli jokainen suomalainen ostaisi 10 eurolla kuussa lisää kotimaisia tuotteita, syntyisi Suomeen vuoden aikana 10 000 uutta työpaikaa.

Kotimaisen tuotteen tai palvelun ostaminen on työllisyyden kasvattamisen lisäksi myös suuri vastuullisuusteko. Suosimalla kotimaista vahvistetaan myös Suomen taloudellista sekä yhteiskunnallista hyvinvointia.

Pihla Group mukana tukemassa kotimaista työtä ja tuotantoa

Pihla Group on Suomen suurin kotimainen ikkuna- ja ovitoimija, joka haluaa omalla toiminnallaan tukea suomalaista työtä ja pitää sen myös Suomessa. Haluamme kotimaisella toiminnallamme rakentaa parempaa yhteiskuntaa ja siten myös kestävämpää huomista.

Pihla Groupiin kuuluu 9 vahvasti kotimaista ensiluokkaista brändiä, joiden juuret ovat syvällä Suomessa. Tänäkin päivänä, tuotemerkkiemme valmistamat ikkunat ja ovet valmistetaan mittatilaustyönä juuri sinun toiveidesi ja tarpeidesi mukaan, keskellä Suomea brändiemme tehtailla. Kotimaiset ikkunamme ja ovemme valmistetaan käsityönä kotimaisesta sertifioidusta puusta ja tuotteistamme huokuu vuosikymmenten tuotekehitys sekä puusepäntyön kokemus.

Haluammekin kannustaa jokaista ostamaan kotimaista, suomalaista työtä ajatellen. Me tarvitsemme Suomessa töitä tänään ja tulevaisuudessa. Tee sinäkin siis vastuullisuusteko ja osta työtä Suomeen!